perjantai 13. kesäkuuta 2014

Beautiful


Minä. 4 vuoden muutos.
Hiukset tummuneet ja kasvaneet. Painoa tippunut yhden vuoden aikana 7kg. Lihasta kertynyt. Aikuistunut. Kypsynyt. Kasvanut henkisesti.
Ensimmäistä kertaa tunnen itseni kauniiksi. Olen ylpeä saavutuksistani, ja siitä että vihdoin osaan olla omaitseni. Olla iloinen, millaiseksi olen kasvanut.

Xoxo Heidi

(Ylemmässä kuvassa yhden vuoden muutos)

torstai 12. kesäkuuta 2014

Still alive!

Kyllä, olen hengissä.
Ei, en ole ehtinyt päivitellä tänne juurikaan, anteeksi siis siitä. Mulla on pitäny tosi palion kiirettä täällä Itä-Suomessa.


Ja jooo toi mun "kirjotus aihe systeemi mikä lie"- juttu on "hieman" jäänyt tässä... Mutta noissa kahdessa ylemmässä kuvassa on nämä delicious ja heart aiheet :)


Mutta mun kuulumiset: uinut olen miltei joka päivä, brunaa ottanut aina kun aurinko on pilkistänyt, kalassa käynyt, leiponut ja laittanu ruokaa, treenannut ja sitä rataa. Xcover sano sopimukset irti ja oli hieman erikoista elää viikko ilman puhelinta... Nyt kuitenkin taskusta löytyy uusi trend plus ja ihan hyvin tää on pelittänyt :)
 JA pakko päästä kehumaan että mä tein ihan ite mato-ongen! Mun ukki väsäsi aina itse onget kun olin pentu jote mäki halusin kokeilla. Ei se ehkä niin kaunis ollut, mutta sai sillä yhden 8cm pitkän ahvenen... :D


Mutta kirjoittelen tänne taas mahdollisimman pian!

Xoxo Heidi




lauantai 7. kesäkuuta 2014

Handwriting and a snack




Tällasta siis mun lomaan :) Aurinkoa, kalastusta, treenausta, uimista... Ja vaikka kuinka koitan auringos maata nii ei, muhun ei kyllä aurinko ota tarttuakseen. Vaikka oon suunnillee ollut tuntitolkulla auringossa :( Noh,ehkä tässä kesän mittaan... 
Ekat kesäsuunnitelmatkin on tehty ja innolla ootan koska pääsen mitäki toteuttamaan! 

Xoxo Heidi 

torstai 5. kesäkuuta 2014

I am


Nyt olen 17 kesäinen. Monta kertaa joutunut opettelemaan asiat kantapään kautta. Tyrinyt monta kertaa. Mutta silti noussut aina ylös ja sännännyt kohta uusia haasteita. Ottanut opiksi virheistä ja onnistumisistani. Kasvanut niiden myötä. Ne tekevät minusta juuri tällaisen kuin nyt olen. Mitän en muuttaisi, mitään en vaihtaisi. Juuri näin on hyvä.

Eli joo, jos täällä on joku joka ei vielä taustoistani tiedä niin raotan hieman elämääni :) Pohjois-Pohjanmaalla asuva moottoriturpa, opiskelen kaksoistutkinnolla lähihoitajaksi, harrastan kuntosalia, valokuvausta, liikuntaa ja musiikkia monipuolisesti. 

xoxo Heidi

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

On my mind

Otan airot ja laitan paikoilleen veneeseen. Potkaisen rannasta toisella jalalla vauhtia, ja asettaudun istumaan veneeseen. Pienet laineet liplattavat. Ilta aurinko paistaa järven pintaa vasten. Hentoinen tuulen henkäys tuntuu vasten kasvoja. Muistelen lapsuuden kesiä. Olin aina se rämäpää joka halusi traktorisi kyytiin. Uusi kesämekko päällä lähdin mukaasi heinäpellolle. Olit lempeä. Et koskaan suuttunut. Nyt olen jo vanhempi, etkä sinä ole kanssani enää heinäpelloilla. Et aja kanssani traktoria. Et ole täällä. Kyynel vierii poskelleni. Löydän meistä paljon yhteisiä asioita, paljon eroavaisuuksia. Ukki, rakastan sinua.

Nyt kun ollaan taas kesä mökillä, mieleen palaa niin monet muistot lapsuuden kesistä. Vähemmästäkin tippa tulee linssiin. Yksi merkittävä henkilö siis lapsuuden kesissäni, ja tällä hetkellä mielessäni on ukkini, joka nykyään tarkkailee minua pilven reunalta.



Xoxo Heidi

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Breakfast

Myöhäinen ilta. Nurmikko tuntuu kylmältä ja kostealta jalkojen alla kun kävelen pitkin pellon reunaa. Käki kukkuu. Ilmassa tuoksuu raikas metsä. Katselen, kuinka aurinko laskee puiden lomaan värittäen taivaan violetin ja vaaleanpunaisen eri sävyihin. Ajatukseni pyörivät vain yhden asian ympärillä. Sinussa. Mietin sinun silmiä. Sinun hymyä. Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni minun on pakko niellä ylpeyteni. Myöntää tosiasiat. Minulla on sinua ikävä.

Moikka taas murut ja möröt :) Elikkä aamupala, päivän tärkein ateria. Yleensä mulla jää aamupala väliin, koska en oikeen osaa syödä aamusin. Mutta jos syön, niin tavallisimmin se on puuroa, hedelmiä ja kuppi kahvia :) Tänään oli poikkeus kun pikkuveli oli tehnyt aamupalaksi lettuja ^^ Nam!

 
Xoxo Heidi


maanantai 2. kesäkuuta 2014

Today and something new

Hehee täällä taas murut ja möröt ;)

Mä löysin Essi-Kan blogista tällasen kivan postausidean johon ehdin myös mukaan, vähän viimeinkin mutta kuitenkin :) Ja nyt kun fiksuna huomasin että mähän voin tabletilla kirjotella näitä postauksia, niin veikkaan että ehdin näitä tiheämpään kirjoitellakkin... Ainakin yritän. Mutta tietenkään kameran kuvia en tänne saa joten kuvat ovat puhelimella tai tabletilla otettuja, pahoittelut siitä :/



1. TODAY

Mutta joo nyt teen nää kaks ekaa päivää tähän alkuun. Eli eilen aamulla sain sellaisen ihanan "lempeän" herätyksen 7 aikoihin, koska lähdettiin ajamaan kohti mökkiä. Siilinjärvellä sitten treffattiin nopeasti serkut ja käytiin syömässä. Pihlajalahdessa oli aivan unelmakeli, aurinko paistoi ja ulkona oli sopivan lämmin. JA tietenkin meikäläinen innostu lähtemään juoksuun, hyvät maastot kun on :)


2. SOMETHING NEW

Ok elikkä mulla ei sinänsä ole mitään uutta nyt tähän hätään... Uudet farkkushortsit kyllä on jotka näkyy edellisen tekstin viimeisessä kuvassa.

xoxo Heidi