maanantai 10. lokakuuta 2016

You're in the army now


Tänne ei olekkaan tullut kirjoteltua pariin kuukauteen, koska elämä on pyörinyt armeijassa. Valotetaampas hieman tähän astista matkaani: eli lähdin 4.7. Pelko perseessä kohti Rovaniemen jääkäriprikaatia. Kulttuurisokki oli lievempi mitä odotin, sopeuduin todella nopeasti armeijaan ja sen tapoihin. Tunsin heti että tämä on se mun juttu, "tästä mä tykkään tänne mä jään". 





Rovaniemen ilmatorjuntapatterissa vietin p-kauden, ja sieltä siirryin Kajaaniin lääkintä au-kurssille. Sinne sopeutuminen vei enemmän aikaa, koska kaikki tuttu ja turvallinen jäi kotipatteriin rolloon enkä tuntenut kajaanista ketään. Mutta ajan myötä sinnekkin sopeutui ja oppi tuntemaan aivan mahtavia ihmisiä. Mutta koti ikävä on suuri rovaniemelle..






Tänään alkaa A7 viikko ja rupeaa pyörimään enemmän linjakohtaisia koulutuksia. Tj248 ja auk:ia jäljellä 66 aamua, jaksaa jaksaa. Kohta pääsee jo takasi rovaniemelle ;)

Xoxo Heidi


sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Valmis!

Ihan sanoinkuvaamaton fiilis, mulla on nyt ylioppilas- JA ammattikoulun todistus kourassa!


 

 
xoxo Heidi

 

tiistai 31. toukokuuta 2016

Se on siinä



Sanat ei riitä kuvailemaan tätä fiilistä! Harjoittelu Savonlinnassa ohi, kaikki kouluhommat tehtynä ja perjantaina saan lähihoitajan paperit ja ylioppilastodistuksen käteen. Tää on ihan käsittämätöntä. 3 vuotta on mennyt niin kiireessä ja paineen alla, että suurin osa koulumuistoista on ihan pimennossa. Elämä meni vuoristorataa, ja koulu kärsi siinä samassa Oli rankka parisuhde, itsenäistyminen, muutto, oman itsensä etsiminen vielä täysin kesken. Puolivuotta sitten olin ihan varma, etten valmistu ajallaan. Mutta tässä sitä nyt ollaan. Jos saisin uudestaan valita, suorittaisinko kaksoistutkinnon, vastaus olisi ehdoton ei.


Miten mulla sitten Savolinnassa meni? Olin siellä tosiaan melkein 2kk, ja asuin enoni perheen luona. Harjoittelun myötä oma varmuus siitä, että olen oikealla alalla, kasvoi. Työ oli juuri sitä, mitä odotin. Aluksi toki jännitti mennä paikkakunnalle, josta en tuntenut muita kun pari sukulaista. Mutta se ei juurikaan häirinnyt. 


 



Ouluun palaaminen tuntui jokseenkin oudolta ja hieman ahdistavalta. Savonlinnassa sain aloittaa puhtaalta pöydältä ja siellä mikään ei muistuttanut mistään ikävästä. Vieläkin tuntuu hieman vaikealta sopeutua tänne, mutta eiköhän asiat tästä lähde rullaamaan.
Puolustusvoimilta sain kirjeen, jossa kerrottiin että minut on määrätty II/16 saapumiserään Rovaniemelle! Odotan innoissani, ja hieman jännittyneenä. Pääsen vihdoin toteuttamaan pitkä aikaisen haaveeni.


Tällainen miehekekkin on eksynyt tässä matkanvarrella kainaloon. Tulen varmaan jossain vaiheessa kertomaan tästä hieman lisää... Mutta lauantaina tuli tänne Ouluun viettämään viikonloppulomia, seuraavan kerran nähdäänkin vasta juhannuksena. Mutta näinhän se menee että haasteet on tehty voitettaviksi ;)


xoxo Heidi



maanantai 4. huhtikuuta 2016

Jos ikinä löydät itsesi väärästä tarinasta - lähde


Pitkän tovin olen tässä pohdiskellut, uskaltaisinko kirjoittaa tämän tekstin tänne, mutta kaverin rohkaisusta aukaisin läppärin ja päätin nyt kirjoittaa ajatuksista. Mistä tämä nyt kuuluisi aloittaa?




"Hän alussa sai kaiken
Kohtelun kuninkaallisen
Roosa antoi sulle avaimen
Rikkomattoman sydämen...



Suhde oli hyvin normaali niinkuin kaikki suhteet yleensäkkin, sellainen tavallinen. Tehtiin asioita yhdessä, nautittiin toistemme seurasta ja rakennettiin pilvilinnoja. Elettiin pumpulissa ja kaikki oli niin siirappista. Näinhän sen kuuluu mennä, eikö? Asiat etenivät; muutettiin yhteen, hankittiin koira, auto... Pikkuhiljaa ilmassa alkoi leijua pientä mustasukkaisuutta. "Sehän on vain välittämistä, kun poikakaveri on vähän mustasukkainen". Voi kyllä, niin ajattelin. Hän vain halusi pitää minut itsellään ettei kukaan muu veisi minua, söpöä! Sekin oli sitten varmaan söpöä, ettei kukaan miespuoleinen saanut kommentoida kuviini netissä, enkä saanut lähteä yksin baariin. Miespuoleisista kavereista puhumattakaan. Mutta rakas poikaystäväni oli varmaan vain huolissaan minusta, kun halusi niin tarkkaan tietää kenen kanssa olin, missä olin, kuinka kauan aijon viipyä, oliko varma...




...Ei silloin voinut hän nähdä
Mustavalkoinen, lohduton
On sädekehä sun ympärillä
Sun aurasi rikki on...



Noh, meidän pilvilinnan perusteet eivät olleet nähtävästi kovinkaan vankat. Eräs kaunis päivä tein virheen. Hänen mielestään maata kaatavan virheen, ja hän sai pian minutkin uskomaan niin. Siitä alkoi loputon alamäki. Henkinen väkivalta, alistaminen, manipulointi, syyttely, omistushalu, uhkailu, alkoholi. Olin tehnyt kai niin suuren virheen, että olin ansainnut sen. Mutta koko ajan uskoin, että kyllä asiat järjestyvät! Minun pitää vaan nyt panostaa tähän suhteeseen, minun syytähän tämä koko draama oli. Ja minä todella panostinkin: kavereiden kanssa yhteydenpito hiipui ja lopulta loppui kokonaan, perheen kanssa välit sotkeentuivat ja katkesivat, kuntosali jäi, koulumenestys laski huomattavasti.. Mutta vain koska halusin panostaa suhteeseen joka tulisi kantamaan vielä pitkälle. Olihan meillä jo kaikki valmiina, ja minä vaan rakastin häntä niin paljon! Mutta mikään, mitä tein ei riittänyt. Minä en riittänyt.




...Alkoi pidetä illat
Roosa mietti kuka sä oot
Ja alkoi palaa sillat
Kellä onni on sen polttakoon...



Kävelin kerran peilin ohi, ja havahduin miettimään asioita. Näin peilissä varjokuvan itsestäni. Peilistä katsoi tyttö, jonka silmissä ei ollut enää pilkettä. Ei hymyä. Ei karismaa tai itsevarmuutta, pelkkä haamu. Näin peilissä tytön, joka oli melkein puolivuotta saanut kuulla olevansa huora, huono tyttöystävä, tekopyhä. Tytön, joka oli joutunut katkaisemaan välinsä omaan isään, jotta voisi olla oman rakkaan poikaystävänsä puolella. Tytön joka itki itsensä monesti uneen. Tytön, joka käänsi poikien päät ennen, mutta nykyään säikkyi tilanteita, jossa oli vastakkaista sukupuolta edustavia henkilöitä. Tytön jossa oli asennetta joskus. Tytön, joka oli joskus onnellinen. Tytön, jonka poikaystävä rankaisi häntä joka päivä yhdestä tehdystä virheestä.




... Hän on liian monta, tarpeetonta
Kolhua joutunut sietämään.
Aivan liian monta yötä unetonta
Joutunut vuoksesi viettäään...



Lähdin hakemaan tavaroitani yhteisestä asunnostamme. Matkalla puhelimeni piippasi, poikaystäväni laittoi viestin. "Sua odottaa täällä narun päässä yllätys". En yllättynyt enää siitä viestistä. Se varmaan kertoo jo paljon? Asunnolle päästyäni ja tavaroita pakatessa havahduin: minä oikeasti teen tämän, eikä poikaystäväni ottanut minua ensin vakavissaan. Olin hänelle itsestäänselvyys. Pakkasin vain tärkeimmät tavarani, hyvästelin koiran, suljin oven. Olinko onnellinen sillä hetkellä? En. Helpottunut? Kyllä.




Nyt jälkeenpäin kun miettii, kestin ehkä asioita mitä ei olisi tarvinnut. Esitin vahvaa ja onnellista, olinhan aina pärjännyt. Näyttelin julkisilla paikoilla onnellista, vaikka suhde oli kaikkea muuta. En halunnut myöntää sitä muille, enkä varsinkaan itselleni. Asioiden muisteleminen ja läpikäyminen on edelleen hankalaa, mutta päivä päivältä helpompaa. Usein joku on sanonut "minä en ainakaan kattelis tuollaista kohtelua päivääkään". Huvittavaa, niin minäkin olin aijemmin sanonut. Mutta tunteiden vallassa asiat näkee hyvinkin eritavalla. Ihminen sokeutuu. Tekstin pointti ei missään nimessä ole se, etteikö minussa olisi mitään vikaa ollut. Osasin minäkin olla hankala ja välillä olinkin huono tyttöystävä. Mutta silti pitäisi muistaa, että jokainen tekee virheitä, ei ole täydellistä/virheetöntä ihmistä.




Kaikki tämä paska on kasvattanut minua ihmisenä valtavasti, ja rakkaimmat ovat olleet koko ajan tukemassa, siitä heille kiitos<3 Elämäni tällä hetkellä on todella paljon valoisampaa, ja pikkuhiljaa alan olemaan myös aidosti onnellinen!




... Sä Roosaa koskaan et voi satuttaa enää
Hän ei pelkää
Siihen hän on nähnyt liikaa
Vihdoinkin hän on vapaa
Pois hän lentää
Sä suret sun kunniaa kun et voi
Häntä satuttaa enää"







xoxo Heidi

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Penkkarit 2016

 
 

 
Mulla ei ole sanoja kuvaamaan tätä päivää!! Aivan huikee päivä, kiitos siitä kuuluu koko porukalle, ja ennen kaikkea vanhalle KOst13b luokalle! Näitten kuvien myötä, jätän tämän vain tähä :)
 



  
 

 

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Taitaja2016 Helsingin semifinaalit

Tänä vuonna semifinaalit oli Helsingissä, johon osallistui 28 paria, joista 5 pääsi finaaliin Seinäjoelle. Toinen Semifinaalien järjestäjä oli Jyväskylä, josta pääsi 3 paria finaaliin. Lähdettiin 2.2. illalla Oulusta, ja perillä oltiin n. 19 aikoihin. Siinä ehdittiin käydä hyvin syömässä, ja hiukan vielä harjoitella ennen nukkumaan menoa.


Kello soi aamulla 5.45. Aamupalan jälkeen suunnattiin kisapaikalle, ja ensimmäinen tehtävä alkoi 9.00. Tämän vuoden tehtävät olivat:
Lapsen kasvun ja kehityksen tukeminen (videotehtävä)
Kotihoitotehtävä (sisälsi lääkehoidon)
Ensiapu (elvytys)
Kirjallinen osuus (ravitsemus, kestävä kehitys, anatomia)
 Kokonaisuudessaan meillä Alinan kanssa meni yllättävän hyvin. Ottaen huomioon, että a) kumpikaan ei ole päivääkään kotihoidossa ollut, b) perusopinnoista on aikaa ja c) Alina suuntautuu kuntoutukseen ja minä ensihoitoon. Parhaamme teimme, mutta finaalipaikkaa ei tänä vuonna irronnut. Reissusta ja kilpailusta jäi kaiken kaikkiaan hyvä fiilis! Ja täytyy vielä kiittää meidän tsemppaajaa, omaa valmentajaa!

  
xoxo Heidi


sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Vieläkö täällä on elämää?...

 
... Ainakin toistaiseksi. Nämä yleisimmät tekosyyt blogitauolle tiedättekin jo. Enkä halua tehdä tästä kuitenkaan itselleni pakkopullaa, ei vaan yksinkertaisesti ole ollut kaiken ressin keskellä fiilistä kirjotella. Mutta nyt olen taas saanut kerättyä motivaatiota ja helpoiten ehkä tuon nämä viime aikaiset kuulumiset kuvien kautta esille.
 
Joulun alla tuli sairasteltua ärhäkkä ja kivulias nielutulehdus, ei kiva. Ja niin... alennusmyynnit<3
 
 


Oulussa oli parhaimmillaan pakkasta -34c... Ei kiva.


Oon ottanut nyt itseäni niskasta kiinni koulun ja reenaamisen suhteen! Painoa tippunut 5kg, ja koulussa rästihommia enääpari hassua tehtävää. Vielä 2vk kun ponnistelee niin saan alottaa ansaitun lukuloman...

... Niin ja siis netin alennusmyyntejä unohtamatta... #vararikko
Hieman näkyy tossa meidän suuronnettomuusharjoituksia, jotka vietettiin -25c pakkasessa. Kaaoshan se oli, mutta jäi siitä myös paljon asioita muistiin.


Rankat työt, rankat huvit.. Shots and squats ;) Mutta kohtuus kaikessa! Nyt seuraava etappi tälle illalle on mennä hyvissä ajoin nukkumaan, koska huomenna pitää olla aamulla heti klo 8.00 skarppina koulun penkillä...
 
xoxo Heidi